Tuo sana alkaa pikkuhiljaa ottaa mua päähän. Miksi ei sitä ja miksi ei tätä. Mulla on mennyt hermot toistamiseen kaikenlaiseen jankuttamiseen, jossitteluun ja sitä rataa, että olen jo sulkenut korvani siltä. Enkä silti voi olla kuulematta sitä- saati huomaamatta, että itse olen välillä täysin samanlainen. Miksi ei sitä ja miksi ei tätä, miksen saa mennä tuonne ja mikä estää tämän. Ei täällä kukaan pyhimys ole. Perkeleenmoisia idiootteja tässä ollaan, jos suoraan sanotaan. Enkä vähiten minä itse.
Kun sydäntä lähellä on tuo punk- ideologia, sitä tekisi välillä vain mieli ottaa hatkat. Olla oman itsensä hallitsija. Ja kun estän sen, kysyn itseltäni: Miksi teen näin? Entä jos tekisinkin niin? Miksi ja miksi, jos ja jos. Kenties mulla on ihan hyvät syyt siihen. Ei mulla ole mitään hyvää syytä kadota tai häipyä noin vain. Jotkut tosin väittävät, etten ole aina täysin läsnä. Minkäs sille voi, että välillä uppoaa ajatuksiinsa. Sitä sattuu itse kullekin.
Täysin aiheesta ohi: kuka idiootti keksi homofobian? Itse olen hetero, mutta se ei silti tarkoita, että mä olisin homofoobikko tai mulla olisi jotakin heitä vastaan. Ihmisiähän hekin ovat. Ja silti heitä syrjitään ties minkä varjolla. Niin kuin gootteja tai uskovaisiakin, samalla tavoin. Rääh.
Pahoittelen hivenen sekavaa postaustani. Puran tänne ajatukseni, en järjestele niitä tai mieti, onko niissä järkeä. Kaikkea en koskaan kerro kenellekään. En koskaan tule kertomaan ihastukselleni, kuinka paljon hänestä välitän. En myönnä sitä edes itselleni. En koskaan tule kertomaan itsestäni mitään kovin henkilökohtaista. Tekstin mukaisesti: miksen? Vastaus 1: kaikkia ei kiinnosta. Vastaus 2: mulla on myös oikeus itsenäisyyteen ja salaisuuksiin. En mä mitään erikoista sisälleni kätke... Vain ja ainoastaan tunteet, joiden olemassaolon sitkeästi ohitan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti